Suomen maajoukkueen joukkueenjohtajana vuoden 2004 World Cupissa toimineen Timo Jutilan elämästä kertova Mika Saukkosen kirjoittama Juti-kirja paljastaa, mitä tuolloin oikein tapahtui niin sanotussa Niinimaa-casessa.
Suomi oli menettänyt 4-3- johtonsa Ruotsia vastaan vain 45 sekuntia ennen ottelun loppumista. Ottelun jälkeen pukuhuoneessa ollut palaute ei kirjan mukaan ollut lasten eikä aikuistenkaan korville sopivaa.
– Summanen haukkui Niinimaan, joka ei ollut hänen mielestään noudattanut yhteisiä periaatteita, kirjassa kerrotaan.
Osansa sai myös Jari Kurri, jonka välit eivät Raimo Summasen kanssa eivät olleet enää entisellään. Janne Niinimaa ilmoitti noiden episodien jälkeen eroavansa joukkueesta ja sen seurauksena johtoryhmä kapteeneineen pyydettiin koolle.
– Summanen aloitti puheenvuoron, jos sitä puheenvuoroksi voi sanoa. Se alkoi solvaamaan Niinimaata ja sitä, kuinka se ei noudattanut yhteisiä periaatteita, haukkui Niinimaan rintamakarkuriksi ja luuseriksi ja kaikilla mahdollisilla haukkumanimillä, Jutila kertasi tapahtumia.
Summasen meuhkaaminen kesti puolisen tuntia ja muut yrittivät kirjan mukaan rauhoitella päävalmentajaansa, mutta turhaan. Osansa haukkumisesta sai myös joukkueenjohtaja Timo Jutila.
– Mut se haukku tietysti mulkuksi. Uhkasi vetää turpaan, niitata mut kunnolla, ja syytti salaliitosta selän takana. Enkä mä jääkiekostakaan tietenkään mitään ymmärtänyt. Kaikki saivat osansa. Se oli sairasta, Jutila muisteli kirjassa.
Jutila teki turnauksen jälkeen oman päätöksensä tapahtumista ja päätti vetäytyä joukkueenjohtajan tehtävistä. Hän ei enää halua jatkaa Raimo Summasen kanssa samassa joukkueessa. Lopulta asiat etenivät siihen pisteeseen, että Summanen sai lähteä ja Jutila jatkoi joukkueenjohtajana Erkka Westerlundin valmentamassa joukkueessa.
Teksti: Joni Hildén
Kuva: Miikka Hildén
Views: 130
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?