Jukurit nappasi kauden ensimmäisen voittonsa, kun Lukko kaatui keskiviikkona Mikkelin Ikioma-Areenalla maalein 3-1 (1-0, 1-1, 1-0).
Ensimmäinen erä oli melkoisen eriskummallinen, sillä Frans Tuohimaalle kertyi torjuntoja kahdeksan, kun taas Artjom Zagidulinille ei niitä merkittiin kaksi. Tuosta huolimatta mikkeliläiset johtivat tauolle mentäessä luvuin 1-0, kun Linus Nässenin siniviivaveto upposi verkkoon kolmen ja puolen minuutin pelin jälkeen.
Frans Tuohimaa Jukurien sankari
Toista erää oli pelattu kolmisen minuuttia, kun Juhamatti Aaltonen sivalsi b-pisteen sisäkaarelta numeroiksi 2-0. Erää oli pelattu vajaat seitsemän minuuttia, kun Josh Kestner teki esityön ja Sebastian Repo laukoi viivan alta Lukon avausmaalin.
Lukko laukoi, mutta Tuohimaa kesti
Kolmatta erää oli pelattu kahdeksan minuuttia, kun Lukko pääsi pelaamaan täydet kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla. Tuosta raumalaisjoukkue ei kuitenkaan pystynyt värkkäämään tasoitusosumaa. Jarkko Immonen voitti oman pään aloituksen minuutti ja 15 sekuntia ennen loppua ja tuon jälkeen Libor Zabransky laukoi kiekon tyhjään Lukon maaliin.
– Oli tosi hienoa pelata kauden eka peli, sillä viime viikolla tuntui pahalta katsoa pelejä sivusta. Tänään meidän kamppailupelaaminen oli parempaa kuin viime viikolla, paalutti Jukurien Otto Mäkinen.
Maalit:
3.21 1-0 Linus Nässen (Otto Mäkinen, Oliver Larsen)
22.50 2-0 Juhamatti Aaltonen (Patrik Puistola, Mäkinen)
26.45 2-1 Sebastian Repo (Josh Kestner, Tarmo Reunanen)
58.45 3-1 Libor Zabransky (Jarkko Immonen) tm
Torjunnat:
Frans Tuohimaa: 7+8+13 = 28
Artjom Zagidulin: 2+5+9 = 16
Jäähyt:
Jukurit: 4×2 min
Lukko: 3×2 min
Kierroksen muut ottelut:
JYP- TPS 1-4 (0-2, 1-2, 0-0)
Pelicans – SaiPa 2-1 vl (0-0, 1-0, 0-1, 0-0, 1-0)
Ratkaisija: Lukas Jasek
Sport – Kärpät 1-4 (0-1, 0-0, 1-3)
Tappara – HPK 3-4 ja (0-2, 2-0, 1-1, 0-1)
Ratkaisija: 64.50 Eetu Liukas
Ässät – Ilves 2-3 vl (1-1, 1-1, 0-0, 0-0, 0-1)
Ratkaisija: Jani Nyman
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 18
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?