Joose Antosen kauden ensimmäinen takasi Lukolle voiton

Lukko kaatoi lauantaina Ilveksen erittäin tiukan väännön jälkeen luvuin 3-2 (2-0, 0-2, 1-0). Lukon sankariksi nousi voittomaalin viimeistellyt Joose Antonen.

Avauserä oli melkoista Lukon hankintaa ja siitä oli osoituksena numerot 2-0. Raumalaisten maalinteon aloitti Janne Keränen, joka jatkoi ylivoimapelissä Roni Seväsen laukauksen verkkoon.

Lukko lisäsi johtoaan kahdeksan minuuttia myöhemmin, kun Jere Friberg ja Valentin Claireaux pääsi nopeaan vastahyökkäykseen ja ensinmainittu sijoitti kiekon hallitusti Riku Heleniuksen selän taakse. Heleniuksella oli erässä kahdeksan torjuntaa, kun Kaapo Kähkönen selvisi neljällä kopilla.

Ilves rinnalle – Mikael Kuronen kahden syötön mies

Toisen erän alku mentiin aikalailla Ilveksen hallinnassa ja tuo kulminoitui Lukon kahteen peräkkäiseen jäähyyn. Ilves pääsi myös hetken pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Raumalaiset selvisivät kuitenkin tuosta kurimuksestaan ja Kähkönen oli taas kerran se viimeinen lukko.

Ottelun puolivälin paikkeilla Ilves sai kolmannen ylivoimansa ja hieman tuon päättymisen jälkeen Teemu Rautiainen toi tupsukorvat maalin päähän. Maalia edeltänyt tilanne tosin haiskahti paitsiolta.

Puolitoista minuuttia ennen erätaukoa Ilves tuli tasoihin ja maalin iski Antti Kangasniemi. Erä oli tuloksellisesti Ilveksen, mutta torjuntojen valossa erittäin tasainen, sillä Kähkönen ehti kiekon tielle yhdeksän kertaa ja Helenius kahdeksan.

Joose Antoselle kauden ensimmäinen ja heti voittomaali

Lukko tuli räväkästi kolmanteen erään, sillä vain parin minuutin pelin jälkeen Joose Antonen vei raumalaiset uudelleen johtoon. Maali oli Antosen kauden ensimmäinen. Tuon maalin jälkeen molemmilla oli yksi todella megaluokan paikka, mutta kummassakin tapauksessa kiekko painui reilusti ohi.

Lukko pääsi pelaamaan erän toisella kympillä kertaalleen ylivoimaa, mutta kiekko ei mennyt Heleniuksen selän taakse. Ilves yritti luonnollisesti lopussa tasoitusta ilman maalivahtia, mutta siinä onnistumatta. Kähkönen torjui erässä kahdeksan kertaa ja Heleniukselle koppeja kertyi neljä.

– Oli aika kaksijakoinen peli ja emme olleet ihan siinä alussa hereillä. Lukko puolestaan tuli kovaa päälle. Toiseen erään saimme hyvän nousun. Peli ratkesi kolmannen erän hieman vaisuun vaihtoon ja emme onnistuneet puolestaan omista paikoista Ei eilinen KalPa-ottelu mitenkään enää pelissä näkynyt, totesi Ilveksen valmentaja Karri Kivi.

– Oli todella kova peli. Molemmilla joukkueilla on ollut kova viikko. Me kävimme torstaina kääntymässä Oulussa. Meiltä hyvä lähtö peliin, mutta syystä tai toisesta otimme toisessa erässä helppoja jäähyjä ja niistä sitten tuli momentum kaverille. Tuosta oli sitten seurauksena 2-0 -tappio toisessa erässä. Onneksi tuli erätauko ja päästiin huilaamaan sekä puhumaan, että miten pitää pelata jatkossa. Oli hienoa nähdä, kun tuo viimeinen maali tuli ihan meidän sovituista asioista. Homma aina vähän karkaa ja se on ihan inhimillistä, kun ottaa huomioon kuinka vähän me ollaan näitä tiettyjä juttuja pelattu, kolme kuukautta. Ymmärrän pelaajia loistavasti, sillä heillä on ollut todella kova kuorma, paalutti Lukko-luotsi Pekka Virta.

Maalit:

5.34 1-0 Janne Keränen (Roni Sevänen, Arttu Ilomäki) yv
13.42 2-0 Jere Friberg (Valentin Claireaux, Rony Ahonen)
31.33 2-1 Teemu Rautiainen (Mikael Kuronen, Teemu Lepaus)
38.29 2-2 Antti Kangasniemi (Kuronen)
42.01 3-2 Joose Antonen (Ville Vahalahti, Peter Tiivola)

Torjunnat:

Kaapo Kähkönen: 4+9+8 = 21
Riku Helenius: 8+8+4 = 20

Jäähyt:

Lukko: 4×2 min
Ilves: 5×2 min

Yleisöä:

3 294

Kierroksen muut ottelut:

HPK – SaiPa 3-0 (0-0, 0-0,3-0)
KalPa – Jukurit 3-2 (1-1, 3-1,0-1)
KooKoo – Sport 1-2 ja (0-0, 1-0.0-1,0-1)
ratkaisu: 62.32 Olavi Vauhkonen
Tappara – Pelicans 3-0 (0-0, 3-0,0-0)
TPS – JYP 1-6 (0-3, 1-3,0-0)
Ässät – HIFK 3-2 (0-2,3-0.0-0)

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi