Janne Keränen upotti Ässät

Lukko voitti Ässät hieman sekavan kamppailun jälkeen. (kuva: Jouni Mikola)

Lukko jatkaa Liigassa nyt kolmen ottelun voittoputkessa, kun perjantai-iltana Kivikylän Areenalla Ässät kaatui maalein 2-0 (1-0, 0-0, 1-0). Lukkosankari oli kahden maalin mies Janne Keränen.

Avauskaksikymppinen oli täydellistä Lukon hallintaa, sillä Andreas Bernard Ässä-maalilla torjui peräti 16 kertaa. Lassi Lehtinen ei puolestaan joutunut torjuntatöihin kertaakaan.

Torjunnoista ja hallinnasta huolimatta Lukko onnistui maalinteossa vain kerran. Osuma syntyi, kun Tarmo Reunanen, Arttu Ilomäki sekä Janne Keränen pelasivat hienon kuvion, jonka päätteeksi Keränen laittoi kiekon verkkoon. Lukko pelasi tilanteessa kahden miehen ylivoimalla.

Ässä-hallintaa

Toinen erä olikin sitten huomattavasti tasaisempi, ja jopa mentiin hienoisessa porilaishallinnassa. Tuosta on osoituksena erän torjunnat, joita kertyi Lehtiselle kahdeksan ja Bernardille puolestaan viisi.

Maaleja kumpikaan ei saanut aikaan edes ylivoimalla. Lukolle jäähyjä vihellettiin kaksi ja porilaiset selvisivät yhdellä.

Keränen ratkaisi

Kolmannen erän alkupuolella Lehtinen nappasi pari isoa torjuntaa pitäen Ässät nollille. Lukko lisäsi johtoaan, kun Keränen viimeisteli toisen ylivoimamaalinsa erän yhdeksännellä minuutilla.

Lukko pääsi vielä erän lopulla ylivoimalla, mutta kolmatta kertaa kiekkoa ei enää Ässä-maaliin saatu. Voitto oli Lukolla jo kolmas peräkkäinen, Ässät puolestaan seilaa seitsemän ottelun tappioputkessa.

– Olen tyytyväinen siihen, että miten tulimme peliin. Rajala toi Ruotsista uudet ylivoimakuviot, naurahti Lukon päävalmentaja Pekka Virta.

Maalit:

12.04 1-0 Janne Keränen (Arttu Ilomäki, Tarmo Reunanen) yv2
52.18 2-0 Keränen (Rony Ahonen, Ilomäki) yv

Torjunnat:

Lassi Lehtinen: 0+9+9

Andreas Bernard: 16+5+10

Jäähyt:

Lukko: 4×2 min + Rony Ahonen 10 min

Ässät: 7×2 min + Kristian Tuohilampi 10 min

Yleisöä:

4 102

Kierroksen muut ottelut:

HPK – Pelicans 4-3
Jukurit – JYP 0-1 ja
RatkIsija: David Tomasek 61.45
Sport – KalPa 3-4
Tappara – Ilves 1-4
TPS – HIFK 4-3 ja
Ratkaisija: Oula Palve 62.55

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi