Jalonen ei vielä luvannut Olkinuoralle ykkösmaalivahdin paikkaa

Suomen maalissa upeita otteita esittänyt Jussi Olkinuora ei vielä ensimmäisen ottelun perusteella ottanut ykkösmaalivahdin paikkaa.

Pelin jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen ei vielä paljastanut, miten rotaatio maalivahtien osalta tulee toimimaan, mutta hän ei ainakaan vahvistanut vielä Olkinuoran olevan ykkösmaalivahti.

– Peli kerrallaan mennään, kuten tässä on tapana ollut. Kyllä meillä toinenkin maalivahti peliaikaa jossain vaiheessa saa. Vielä ei olla lyöty lukkoon mitään, että kuka pelaa enemmän tai pelaa puolivälierissä, kun sinne asti päästään, Jalonen totesi.

Päävalmentaja pisti merkille Olkinuoran hyvät otteet, ja antoi pelillä USA:ta vastaan vahvat näytöt omasta osaamisestaan.

– Olkinuora veti sellaisen pelin alkuun tähän, että tietenkään kenenkään muun on paljon paremmin mahdollista tuosta pelata. Tämä oli yksi peli, se pitää muistaa. Tässä pitää aika monta peliä vielä voittaa, Jalonen pohtii.

– Hieno lähtö häneltä. Hän on tyytyväinen varmaan itsekin ja joukkue on tyytyväinen. Uskon, että saamme muiltakin veskareilta samanlaisia suorituksia.

Suomen joukkueessa Olkinuoran lisäksi maalivahteina ovat Harri Säteri sekä Janne Juvonen. Nähdäänkö jompikumpi sitten huomenna tolppien välissä, kun vastassa on Kazakstan vai jatkaako Olkinuora, se jää nähtäväksi. Lauantaina luukkua oli avaamassa Säteri.

Teksti ja kuva: Joni Hildén

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi