Jäätilanne huolestuttaa Bandyväkeä – Lajin tulevaisuus uhattuna

Jääpallokausi avattiin jo viikolla, vaikka kaikilla jääpallopaikkakunnilla ei vielä ole kentät edes jään peitossa. HIFK on yksi niistä joukkueista, jotka tilanteesta kärsii. Helsinkiläisjoukkue aloittaa kautensa lauantaina Oulussa, mutta ison jään kokemus on minimissään eikä kotikenttä ole edes vielä jäädytetty.

– Kun katsoo meidänkin kotikenttää, niin siellä on vasta puolet jäädytetty. Se on aika huolestuttavaa tulevaisuudenkin kannalta, jos miettii pidemmälle tätä jääongelmaa, niin tämä korreloituu myös junioreiden toimintaan aika rankalla kädellä, HIFK:hon palannut Richard Laibert harmitteli.

– Jos juniorit pääsevät Helsingissä harjoittelemaan isolle jäälle käytännössä vasta marraskuun puolivälissä, niin onhan se surullista.

HIFK on harjoitellut koko syksyn ajan Pirkkolassa kaukalossa, joka ei ole lähelläkään optimaalisia jääpallo-olosuhteita. Tiistaista lähtien harjoitukset siirtyivät isolle jäälle Oulunkylään. Ruotsissa kahden vuoden ajan pelannut Laibert palasi Helsinkiin täksi kaudeksi ja kulttuurishokki oli suuri.

– Bandykulttuuri on siellä erilaista. Pelityyli ja itse lajikin hengittää ihan eri sfääreissä. Siinä kun meni elokuun alussa isolle jäälle halliin, niin täällä ollaan Pirkkolassa marraskuuhun ja sen jälkeen treenataan tuolla vesisateessa, Laibert totesi.

Vuosi vuodelta tilanne on muuttunut jäiden osalta huonompaan suuntaan ja tekojäiden jäädytys niin Helsingissä kuin muuallakin Suomessa on mennyt myöhäisempään ajankohtaan. Jääpallon kannalta kehitys on huolestuttavaa, kun optimaaliset olosuhteet jäävät vähiin.

– Itse tulin lajin pariin kymmenen vuotta sitten ja silloin isolle jäälle päästiin jo marraskuun alussa. Tuon jälkeen kehitys on ollut huolestuttava, HIFK:n toiminnanjohtaja Pasi Virtanen kertoi.

Virtasella olisi tilanteeseen ratkaisu, jonka eteen mies on tehnyt ympäripyöreitä päiviä jo usean vuoden ajan. Asiat etenevät, mutta hitaasti.

– Jääpallohalli olisi ratkaisu asiaan, mutta sinne emme nyt ainakaan vielä ensi syksynä päästä, Virtanen paljasti.

Bandyiigaa pelataan lauantaina neljällä eri paikkakunnalla. Kaksi otteluista pelataan pohjoisissa. HIFK kohtaa lauantaina Oulussa OLS:n

Teksti ja kuvat: Joni Hildéń

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi