Ilves tyrmäsi Lukon kolmessa minuutissa

Lukko koki nöyryyttävän tappion kotikentällään Tampereen Ilvekselle luvuin 1-5 (0-3, 1-2, 0-0). Tappion myötä Lukon lopullinen sijoitus runkosarjassa on yhdeksäs ja joukkueen kausi jatkuu säälipleijareissa Ässiä vastaan.

Ilves antoi Lukolle avauserän alkuminuuteilla todellista sokkihoitoa, sillä tupsukorvat toimitti kiekon kolmesti kolmessa minuutissa Lassi Lehtisen selän taakse. Tamperelaisonnistujat olivat Joona Koppanen, Sami Sandell ja Valtteri Viljanen. Viimemainittu onnistui maalinteossa rangaistuslaukauksesta.

– Meidän isoin teema oli lähteä siitä, että pidetään oma pää puhtaana ja tuo oli sitten aika kuvastavaa illan hommasta. Eilen palaverissa todettiin, että pitää pelata tiivistä puolustuspeliä ja viisasta jääkiekkoa, sanaili Lukko-luotsi Pekka Virta.

Lukolta ei erässä onnistunut yhtään mikään vaikka torjunnat, Lassi Lehtinen kuusi ja Antti Lehtonen viisi, näyttikin ihan muuta. Ero nyt vain oli siinä, että Ilves osui paikoistaan ja Lukko ei.

Pelailun makua

Toisessa erässä Ilves karkasi jo viiden maalin johtoon, kun sekä Sandell että Viljanen iskivät illan toisensa. Tuon Viljasen maalin jälkeen voitiin todeta, että peli oli viimeistään taputeltu.

Lukko pystyi rikkomaan kuparisensa pari minuuttia ennen erätaukoa, kun Simo-Pekka Riikola onnistui lähietäisyydeltä toimittamaan kiekon Lehtosen selän taakse.

Pelailu jatkui

Lukko pääsi pelaamaan päätöserän alkuun lähes minuutin viidellä kolmella vastaan, mutta ilman tulosta. Raumalaisjoukkueen ylivoima kyllä pyöri hyvin, mutta vastuuta siirrettiin ihan liikaa kaverille.

Erän loppupuolella sitten vain pelailtiin jäljellä olevat minuutit pois eikä mitään suurempaa tapahtunut. Lukon osalta kausi jatkuu säälipleijareissa ja niissä vastaan asettuu rakas vihollinen Porin Ässät. Ilveksen kausi loppui runkosarjaan.

– Erinomainen kiekkopeli, kun ottaa huomioon, että pelissä ei ollut mitään panosta. Harmi vain, että kausi loppui tähän. Tää oli kaikkiaan erikoinen peli ja varsinkin se alku. On tää vähän erikoinen tilanne, kun kausi päättyi jo ennen maaliskuun puoltaväliä, paalutti Ilves-käskijä Karri Kivi.

– Runkosarja on nyt ohi, mutta toivotaan, että pystymme tekemään tästä meille vielä posin. Rostereita kun vertaa, niin kyllä meiltä vielä löytyy kärkiketjuista ratkaisijoita, mutta ei Keuruun miehiltä voida vaatia ihan hirveitä. Meidän pitää onnistua, pelisuunnitelmassa, puolustuspelissä ja ylivoimapelin pitää jatkossa myös toimia. Jos peli pysyy tuossa 2-1-1-1-tai 3-2 -taktiikassa, niin silloin me ollaan oikeilla jäljillä, mietti Virta jatkoa.

Maalit:

2.07 0-1 Joona Koppanen (Topias Haapanen, Juho Liuksiala)
2.47 0-2 Sami Sandell (Teemu Rautiainen)
3.30 0-3 Valtteri Viljanen rl.
33.34 0-4 Sandell (Teemu Lepaus, Rautiainen)
37.14 0-5 Viljanen (Sandell)
38.17 1-5 Simo-Pekka Riikola (Arttu Ilomäki, Janne Keränen)

Torjunnat:

Lassi Lehtinen: 6+13+5 = 24
Antti Lehtonen: 5+7+15 = 27

Jäähyt:

Lukko: 3×2 min
Ilves: 4×2 min

Yleisöä:

3 921

Kierroksen muut ottelut:

Tappara – HPK 4-3
Ässät – HIFK 4-1
Sport – Pelicans 4-3
Kärpät – KalPa 2-0
KooKoo – JYP 1-5

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 189

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi