Torstai-iltana juhlitaan vuoden 2023 urheilumenestystä, kun Helsingin jäähallissa vietetään Urheilugaalaa.
Vahvimmin vuoden urheilija -tittelissä ovat kiinni Bayer Leverkusenin Lukas Hradecky, Utah Jazzin NBA-ammattilainen Lauri Markkanen ja rallin kaksinkertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä. Hradecky on tällä hetkellä eräiden arvoiden mukaan jopa koko Bundesliigan paras maalivahti. Markkanen valittiin puolestaan alkuvuodesta 2023 ensimmäisenä suomalaisena NBA:n tähdistöotteluun ja meneillään olevalla kaudella Utahin menestys on ollut pitkälti jyväskyläisen harteilla. Rovanperällä on siis ne kaksi peräkkäistä rallin maailmanmestaruutta. Tuon kolmikon takana seuraavina tulevat ehkä seiväshypyn MM-pronssimitalisti Wilma Murto sekä judon Euroopan mestari Martti Puumalainen.
Vuoden valmentaja
Vuoden valmentajan valinta lienee kahden kauppa, sillä niin selvästi muita edellä ovat Saksan koripallon maailmanmestaruuteen valmentanut uusikaupunkilainen Gordon Herbert. Herbertin lisäksi se toinen on Jarkko Nieminen, joka johdatti Suomen tennismaajoukkueen Davis Cupin välieriin.
Vuoden joukkue
Davis Cupin välieriin yltänyt tennismaajoukkue on ainakin allekirjoittaneen mielestä ehdottomasti vahvin ehdokas vuoden joukkueeksi. Kakkospaikalle tässä kategoriassa noussee nuoren Niko Anttolan MM-hopealle ankkuroima miesten 4×10 kilometrin viestihiihtojoukkue.
Nuori urheilija
Edellä mainittu Niko Anttola ja Saga Vanninen ovat ehkä vahvimmat ehdokkaat vuoden nuoreksi urheilijaksi.
Sportin Maailma seuraa illan aikana tiivisti Urheilugaalan tapahtumia.
Teksti: Jouni Mikola
Bluesky social: @jounimikola.bsky.social
Views: 28
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?