F1-selostaja luottaa Mercedekseen ja Bottakseen

Großer Preis von Russland 2017, Sonntag - Steve Etherington

Formula 1- sarjasta on jäljellä enää muutama kilpailu, mestaruus on jo ratkennut ja sen vei Mercedeksen Lewis Hamilton. Vielä käydään kiivasta taistelua sarjan kakkospaikasta, josta kamppailevat Ferrarin Sebastian Vettel ja Mercedeksen suomalaisässä Valtteri Bottas.

– Näen Bottaksen mahdollisuudet hyvinä. Luotan ja uskon siihen, että Mercedes on vaan yksinkertaisesti niin vahva paketti loppukautta ajatellen, kun merkkimestaruus on tullut, kuten kuljettajamestaruuskin. Näen että Valtteri tulee nappaamaan hopeaa ja kruunaa tämän Mercedeksen kauden, Formula 1- kisoja MTV:lle selostava Niki Juusela arveli.

Niki Juusela uskoo Valtteri Bottakseen (Kuva: Joni Hildén)

Alkukaudesta Ferrari oli melkein tasoissa Mercedeksen kanssa ja pitkään näytti jopa siltä, että Ferrari saattaa pyyhältää jopa ohitse. Loppukauteen mennessä asetelma on kääntynyt saksalaistallin puolelle. Ensimmäistä kauttaan Mercedeksellä ajava Bottas oli mukana pitkään myös mestaruustaistelussa, mutta epäonnen myötä se valui käsistä, siitä huolimatta hopeasijalle on edelleen loistavat mahdollisuudet.

– Mä vaan uskon, että se polte Mercedeksellä on nostaa myös Valtteri sille sijalle, mikä hänelle kuuluu, loistavan ensimmäisen kauden jälkeen, on niin kova, että siellä tehdään tiiminäkin töitä Valtterin menestyksen hyväksi, Juusela mietti.

Valtteri Bottas pääsi kuluneella kaudella maistamaan myös voittamista (Kuva: Steve Etherington)

Viime vuonna Hamilton hävisi mestaruutensa Bottaksen paikalla ajaneelle Nico Rosbergille. Rosberg päätti lopettaa uransa mestaruuteen ja tilalle tuli suomalainen Bottas. Heti alkukaudesta Bottas väläytti nopeuttansa ja on onnistunut myös voittamaan pari kilpailua. Silti Hamilton on vienyt kaksikon välisen taistelun aika vahvasti. Jopa ajoittain on mietitty, että oliko kyseessä tarkoituksella pelattu peli.

– Tietenkin, on ajateltava myös järjellä, jos ensimmäistä kauttaan Mercedeksellä ajava kaveri olisi tullut ja pessyt loppukaudesta Hamiltonin, niin mikä se Hamiltonin arvo olisi ollut. Nämä on salaliittoteorioita ja mun on vaikea niitä vahvistaa, Juusela kiteytti.

Aina voi asioilla spekuloida, mutta faktaa on se, että Lewis Hamilton on mestaruutensa voittanut ja osoittanut olevansa äärimmäisen nopea kuljettaja pesten kaikki. Nyt viikonloppuna kisattavassa Brasilian kilpailussa ja kahden viikon päästä ajettavassa Abu Dhabin kilpailussa ainoa panos on enää kakkospaikka. Vettelin ja Bottaksen välinen ero ennen viimeisiä kilpailuja on 15 pistettä.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Steve Etherington, Joni Hildén

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi