EräViikingit korjasi potin Raumalta – Miko Kailialalle 200. liigamaali

Välillä SalBa ja Janne Hyvönen hätyyttelivät myös EräViikinkien maalia. (kuva: Jouni Mikola)

SalBa koki viikonlopun toisessakin kotiottelussaan tappion, sillä sunnuntaina EräViikingit korjasi potin numeroin 4-9 (3-3, 1-3, 0-3.

– Olipa hieno pelata pitkästä SalBan paidassa kotiyleisön edessä. Tärkein syy sille, että palasin SalBaan on siviilipuolella, sillä työt ovat täällä, mutta kyllä tulin ihan mielelläni myös SalBaan, totesi Janne Hyvönen.

Pelaatko jo urasi loppuun koirapaidassa?

– Se on liian aikaista sanoa, sillä nyt mennään kausi kerrallaan, jatkoi Hyvönen.

Ensimmäinen erä oli jopa hengästyttävän vauhdikas. Tehtiinhän siinä peräti kuusi maalia ja kumpainenkin joukkue osui kolmesti. Koirapaitojen onnistujat oli Jani Lehtoniemi, Mikko Viitanen ja Veli Peltonen. Vierailta maaliverkkoa heiluttivat Miko Kailiala, Oskari Savolainen ja Tuomas Iiskola.

EräViikinkien maaleista kaksi syntyi SalBan pahan keskialueen virheen jälkeen ja nuo molemmat sattui Janne Hyvösen johtamalle ykköskentälle.

– Olen vähän huolissani, sillä tämä oli jo kolmas ottelu, kun lähtö peliin ei ollut kovin hyvä. No sitten se parani huomattavasti. Hienoa on myös, että meidän hieman ruosteessa ollut ykköskenttä oli tänään tänään vireessä, totesi puolestaan EräViikinkien valmentaja Mika Ahonen.

EräViikingit kuskin paikalle

Helsinkiläisvieraat iskivät toiseenkiin erään kolme maalia ja niistä vastasivat Kailiala kahdesti sekä Savolainen. SalBa onnistui vain kerran ja tuon ylivoimaosuman viimeisteli Antti Vuorinen. Kailialan erän toinen maali oli miehelle koko ottelun kolmas.

SalBallakin oli paikkoja, mutta mistään ei tuon Vuorisen ylivoimaosuman lisäksi ei palloa saatu verkkoon.

Kailiala uudelle sataluvulle

Päätöserässä verkkoa heilutti vain EräViikingit ja joukkueen kolmesta maalista vastasivat Perttu Järvinen, Janne Salonen ja Kailiala. Tuo Kailialan neljäs osuma ja EräViikinkien yhdeksäs oli miehelle jo 200. osuma Salibandyliigassa.

– Ai noin on päässyt käymään, totesi hämmästyneen oloinen Kailiala.

– Alussa vähän sössimme kuulan kanssa, mutta homma parani loppua kohden. Kahdessa aikaisemmassa pelissä on ollut vähän vaikeuksia maalinteossa, mutta nyt yhdeksän maalia eli pitää olla tyytyväinen, totesi Kailiala itse pelistä.

– Tappio tietysti harmittaa, mutta mielestäni pari erää pystyttiin haastamaan ihan okei. Hieno oli kuitenkin pelata, kun mökki oli taas täynnä, sanaili puolestaan Janne Hyvönen.

– Eiliseen verrattuna tuli selkeä tasonnosto. Joukkue oli valmis pelaamaan ja pelasi ihan eri tavalla kuin eilen. Edelleen meille tuli liikaa virheitä pallollisessa pelaamisessa ja pelin avaamisessa. Siihen meidän täytyy kiinnittää huomiota jatkossa. Hävittiin, mutta Aleksei Kohtala oli maalissa hyvä, sanaili SalBa-luotsi Petri Seppinen.

Maalit:

4.20 0-1 Miko Kailiala (Mikael Lax)
5.20 1-1 Jani Lehtoniemi (Joni Rokosa)
5.35 2-1 Mikko Viitanen (Antti Keskitalo)
6.41 2-2 Oskari Savolainen (Mikko Sipilä)
8.27 3-2 Veli Peltonen (Keskitalo)
15.02 3-3 Tuomas Iiskola (Jani Kukkola)
20.19 3-4 Kailiala (Kukkola)
23.32 4-4 Antti Vuorinen (Rokosa) yv
28.10 4-5 Savolainen (Roni Laasonen)
28.42 4-6 Kailiala (Iiskola)
46.43 4-7 Perttu Järvinen (Mika Moilanen) sr
51.03 4-8 Janne Salonen (Veli-Pekka Turula)
56.19 4-9 Kailiala (Lax)

Torjunnat:

Aleksei Kohtala: 4+5+12 = 21
Santtu Strandberg: 6+4+5 = 15

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi