Ensimmäinen kymppi SalBan surma

Kulmataistelussa nokialaisten Matti Koskela ja SalBan Niko Kaerla. (kuva: Jouni Mikola)

Raumalla vietettiin Salibandyliigassa 20 maalin iltaa, kun SalBa kärsi tappion Nokian KrP:lle maalein 7-13 (1-5, 4-4, 2-4). Nokialaiset iskivät jo ensimmäiseen kymmenminuuttiseen pallon neljästi Teemu Kortelaisen selän taakse.

SalBan startti otteluun oli siis mahdollisimman huono, sillä vieraat johti ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen jälkeen jo 5-1. Peli olisi voinut olla ihan toinen, jos koirapaidat olisivat onnistuneet kahdesta maalipaikastaan ensimmäisen puolentoista minuutin aikana.

Nokialaisten maaleista erässä vastasivat Mikko Laakso, Anton Roth, Henri Johansson sekä Mikko Repo kahdesti. Raumalaisten ainokaisen teki Antti Vuorinen.

– Meillä taso heittelee ihan helkkaristi, teemme ihan liikaa virheitä. Olemme olleet kotona ihan lapasia eli ensi viikolla valmennuksen pitää tehdä jotain, että homma paranee. Tolla virhemäärällä ja jäähyillä ei voi voittaa ketään eikä ainakaan sarjakakkosta, puhisi pettynyt SalBa-luotsi Petri Seppinen.

SalBa pääsi iholle

Heti toisen erän alkuun Valtteri Viitakoski vei nokialaiset jo viiden maalin karkumatkalle, mutta tuon jälkeen SalBa hieman heräsi ja pääsi lähes iholle. Koiralauma iski kolme maalia reiluun kahteen minuuttiin, kun vuorollaan verkkoa heiluttivat Tomi Lahti kahdesti ja Henrik Rossi kertaalleen. Lahden toisen osuman jälkeen nokialaiset ottivat aikalisän ja saivat rauhoitettua peliään.

Erässä nähtiin vielä neljä maalia ja kolme niistä teki Nokia ja siis vain yhden koirapaitainen kotijoukkue. Vieraiden osumat teki Joni Henttonen, Morics Krumins ja Viitakoski. Tuo Krumisin osuman oli ylivoimamaali ja vain hetki ennen sitä SalBalla oli hyvä paikka niitata maali alivoimalla. SalBan viidennen teki Jani Lehtoniemi.

– Olihan vaiherikas peli ja momentumia oli suuntaan ja toiseen. Avauserä oli selkeästi meidän. Tokassa erässä tuli sitten innokkuutta ja ylipelaamista mukaan ja kaveri pääsi iskemään nopeasti. Kolmas me pelattiin sitten järkevästi, paalutti Nokian kapteeni Matti Koskela.

SalBa ei saanut kirivaihdetta päälle

Päätöserässä raumalaisyleisön ilonaiheiksi jäivät Rami Prokin rankkariosuma ja Niko Kaerlan lohdutusmaali päätösminuuteilla. Nokialaisista verkkoa heiluttivat Krumins, Viitakoski, Henri Mäenpää ja Johansson.

SalBan on keksittävä kyllä nopeasti, joku lääke peliinsä, sillä juuri nyt sarjapaikan uusiminen näyttää työläältä. Ensi sunnuntaina on uusi yritys, kun seuran 25-vuotisjuhlaottelu pelataan Kivikylän Areenalla.

– On todella loistavat fiilikset, kun saatiin todella tärkeät kaksi pistettä. Koettiin pari päivää sitten ensimmäinen kotitappio ja SalBa on kotona aina paha vastus. Täältä ei saa mitään ilmaiseksi ja se nähtiin taas tänään tuossa toisessa erässä, kun vähän hölläsimme niin kaveri tuli iholle, sanaili puolestaan nokialaisten käskijä Jarmo Härmä.

Maalit:

2.54 0-1 Mikko Laakso (Morics Krumins)
8.53 0-2 Anton Roth (Elias Siira)
8.59 0-3 Henri Johansson (Matti Koskela)
9.29 0-4 Mikko Repo (Emil Eklund)
14.42 1-4 Antti Vuorinen (Niko Kaerla)
16.27 1-5 Repo (Koskela) yv
21.18 1-6 Valtteri Viitakoski (Aleksi Peltola)
23.49 2-6 Tomi Lahti (Rami Prokki)
24.51 3-6 Henrik Rossi (Janne Hyvönen)
25.55 4-6 Lahti (Erik Härkönen)
31.46 4-7 Joni Henttonen (Johansson)
33.51 5-7 Jani Lehtoniemi (Rossi)
36.12 5-8 Krumins (Koskela) yv
38.10 5-9 Viitakoski (Johansson) yv
47.38 5-10 Krumins (Koskela)
48.07 5-11 Viitakoski (Peltola)
49.11 6-11 Prokki rl
50.00 6-12 Henri Mäenpää (Viitakoski)
58.19 6-13 Johansson (Sami Savolainen) t m
59.36 7-13 Niko Kaerla (Vuorinen)

Torjunnat:

Teemu Kortelainen: 3+5+4 = 12
Santtu Pohjonen: 4+6+7 = 17

Jäähyt:

SalBa: 5×2 min
Nokia: 1×2 min

Yleisöä:

268

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 73

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi