Déjà-vu 2000-luvun alusta – Westerlund: “Kukkolan ja Kailialan poisjättäminen yllätys”

Suomen salibandymaajoukkue julkistettiin tiistaina Helsingin kaupungintalolla ja julkistustilaisuus lähetettiin suorana lähetyksenä netin välityksellä. Lähetyksen yksi seuraajista oli EräViikinkien manageri Kurre Westerlund.

– Katsoin kello 11 tuota suoraa lähetystä, tosin vain vartin verran. Tosiaan 11 pelaajaa Classicista, niin tuli mieleen vähän samanlainen déjà-vu, kun 2000-luvun alussa oli kymmenen pelaajaa Viikingeistä, Westerlund avaa tuntojaan.

Vaikka tietysti managerilla pienoinen pettymys on siitä, että yhtään pelaajaa omasta joukkueesta ei kisajoukkueesta löydy, on hänellä silti ymmärrystä siihen, mitä Petteri Nykky ja kumppanit näillä valinnoilla hakevat.

– Sanoisin, että tässä haetaan nyt sitä, että on valmiimpi paketti lähteä kisoihin. On kavereita, jotka ovat tottuneet pelaamaan yhdessä. Ainahan on hyvä kritisoida, onko päävalmentaja tehnyt oikeita valintoja. Kyllä mulle yllätys oli sekä (Jani) Kukkolan että (Miko) Kailialan poisjäänti, Westerlund toteaa.

Monelle muullekin nimenomaan Westerlundin mainitsemien kavereiden poisjättäminen joukkueesta on ollut pienoinen yllätys. Syke Hätätila– elokuvan kutsuvierasensi-illasta tavoitettu salibandyn elävä legenda myöntää, että ei ole koskaan ollut aivan samaa mieltä pelaajavalintojen suhteen.

– Jokainen tietysti perustelee omansa, mutta olen aina ollut muutamasta kaverista eri mieltä. En sitä sano, että eikö kaikki ole ansainnut siellä muuten paikkaansa, mutta kyllä ehdottomasti Kukkolan ja Kailialan olisin nostanut kisoihin.

– Kummatkin heistä ovat tahtopelaajia ja kavereita, jotka haluavat voittaa. Kun on sitä kokemusta ja voitontahtoa, on kuitenkin ollut Nykyn tällainen valtti ja mentaalipuolen tärkein. Se oli mulle ihmeellinen asia, Westerlund ihmettelee.

Kailialan ja Kukkolan putoamisen harmituksesta huolimatta pitkänlinjan salibandymanageri näkee, että nyt tehdyillä valinnoilla on tarkoituksensa ja joukkueella on täydet mahdollisuudet menestymiseen kisoissa.

– Täytyy muistaa, että valmiin pakan etu on, kun kaverit tuntevat toisensa entuudestaan jo niin hyvin. Voidaan tehdä pieniäkin muutoksia ja silti voidaan lähteä kisoihin menestymään, Westerlund tietää.

Salibandyn MM-kisat pelataan Helsingissä 3.-11. joulukuuta. Kisahalleina toimivat Helsingin Jäähalli ja Hartwall Arena.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Anssi Koskinen / Salibandyliitto, Joni Hildén

Views: 583

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi