Chile kaatoi Kamerunin – videotarkastukset puhuttivat

Kamerun kohtasi Chilen  Moskovan Otkrytiye Arenalla pelatussa Confederations cupin ottelussa. Ottelu päättyi Chilen voittoon luvuin 2-0 (0-0). Chilen maalitilanteita tarkasteltiin kolmesti videolta ja kahdesti siis maali hyväksyttiin.

Ensimmäiseen parikymmeneen minuuttiin Chilellä oli parikin hyvää maalipaikkaa, mutta pallo ei kuitenkaan mennyt Fabrice Ondoan selän taakse. Kamerun sai pallo 18. minuutilla maaliin, mutta tuomari oli viheltänyt pelin jo poikki, kun Vincent Aboubakar oli rikkonut pallontavoittelutilanteessa.

Marcelo Diaz pelasi pallon 25. minuutilla topparien väliin Jose Fuenzalidalle, mutta miehen laukaus jäi voimattomaksi ja Ondoa sai näppinsä väliin torjuen sen kulmapotkuksi. Kymmenisen minuuttia tuosta ja Benjamin Moukandjo tykitti 16-kulmalta, mutta laukaus meni hieman ohi Johnny Herreran vartioiman maalin.

Ensimmäinen neljävitonen oli jo lopuillaan, kun Eduardo Vargas sai pallon linjan taakse ja mies laittoi pallon verkkoon. Videotarkastus kuitenkin osoitti, että Vargas oli syöttöhetkellä paitsiossa ja niinpä tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Lopulta videot oli Chilen puolella

Toisen puoliajan ensimmäiseen varttiin molemmilla oli muutama paikka, mutta Herrera ja Ondoa eivät olleet yllätettävissä. Vajaan 70 minuutin pelin jälkeen Kamerun sai vapaapotkun paristakympistä, mutta Moukandjon veto painui hieman yli. Felipe Valencia Rossel antoi 72. minuutilla kulmurin vitosen viivalle, mutta Mauricio Islan pusku suuntautui tolpan väärälle puolelle.

Kahdeksan minuuttia ennen täyttä aikaa Alexis Sanchez keskitti vasemmalta vitosen viivalle ja siellä Arturo Vidal nousi korkeimmalle puskien pallon ohi Ondoan. Chile teki vielä toisenkin maalin, kun erotuomarin antamaa lisäaikaa oli pelattu pari minuuttia. Tuosta osumasta vastasi Vargas. Tätäkin osumaa tarkasteltiin videolta, mutta nyt tuomio oli Vargasille ja Chilelle suosiollinen.

Maalit:

82. 0-1 Arturo Vidal (Alexis Sanchez)
90+2 0-2 Eduardo Vargas

Kokoonpanot:

Kamerun: Ondoa | Fai, Teikeu, Ngadeu-Ngadjui, Mabouka | Djoum, Zambo Anguissa (89. Mandjeck), Siani (86. Ngamaleu) | Moukandjo, Aboubakar, Bassogog

Chile: Herrera | Fuenzalida (64. Valencia Rossel) , Jara, Medel, Beausejour, Isla | Vidal, Diaz, Aranguiz (71. Silva) | Vargas, Puch (58. Sanchez)

 

Illan ensimmäisessä pelissä Portugali ja Meksiko jakoivat pisteet tuloksella 2-2 (1-1). Portugalin osumista vastasivat Ricardo Quaresma ja Alves Cedric. Meksikolta puolestaan onnistuivat Chicharito ja Hector Moreno.

Cedric ampui Portugalin toisen maalin 86. minuutilla, mutta Moreno tasoitti, kun pelattiin jo erotuomarin antamaa lisäaikaa.

Teksti: Jouni Mikola, Twitter: @JouniMikola

Hits: 2

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi