Belgia rokotti armotta Tunisian virheistä – Lukaku ja Hazard kahden maalin miehiä

Belgia kaatoi Tunisian Moskovan Spartak stadionilla pelatussa ottelussa suurinumeroisesti 5-2 (3-1). Belgian Romelu Lukaku ja Eden Hazard tekivät kaksi maalia mieheen.

Kuudennella minuutilla Eden Hazardia rikottiin aivan rangaistusalueen rajoilla, mutta tuomarin päätös oli, että pallo vietiin pilkulle. Hazard laukoi tuon rankkarin vasempaan kulmaan.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin Dries Mertens riisti pallon keskialueella ja muutaman juoksuaskeleen jälkeen mies vapautti Romelu Lukakun, joka laukoi puolustajan jalkojen välistä pallon takakulmaan. Pari minuuttia myöhemmin Wahbi Khazri antoi sivuvaparin vitosen viivan tienoille ja sieltä pallon puski verkkoon Dylan Bronn.

Erotuomarin antama lisäaika oli edennyt jo kolmannella minuutille, kun Thomas Meunier syötti linjan taakse ja vapautti Lukakun nokikkain Farouk Ben Mustaphan kanssa. Ben Mustapha yritti tehdä itseään isoksi, mutta Lukaku onnistui tsippaamaan pallon verkkoon. Osuma oli Lukakulle kisojen neljäs.

Tunisialla meni puolustuksen oikea sivusto kokonaan uusiksi reilun puolen tunnin pelin jälkeen, kun sekä Dylan Bronn että Syam Ben Youssuf joutuivat jättämään kentän.

Mitchy Batshuayi Belgian tuhlaajapoika

Toista neljävitosta ehdittiin pelata viitisen minuuttia, kun Eden Hazard oli jo karussa. Belgialainen otti pystysyötön hienosti haltuun ja laittoi pallon maaliin vaikka vähän kompuroikin tilanteessa. Tuon loistavan pystysyötön Hazardille antoi Toby Aldenweireld.

Michy Batshuayi kiersi 77. minuutilla jo maalivahti Ben Mustaphan ja oli sijoittamassa palloa verkkoon, mutta toppari Yassine Meriah pelasti tilanteen maaliviivalta. Batshuayilla oli seuraava paikka pari minuuttia myöhemmin, kun Ben Mustapha sylki pallon eteensä. mutta tällä kertaa pallo osui poikkiputkeen. Tuosta meni taas vain hetki ja jälleen Batshuayi oli vitosen viivalla, mutta tällä kertaa Ben Mustapha nyrkkeili pallon kulmuriksi.

Batshuayi osui viimeinkin jo, kun oli pelattu lähes 90. minuuttia täyteen. Nyt hän sai hienon keskityksen vitosen kulmalle ja ohjasi pallon suoraan takakulmaan. Hyvän keskityksen Batshuayille antoi Youri Tielemans. Tunisia kaunisteli vielä lopussa numeroita, kun Wahbi Khazri onnistui ohjaamaan pallon ohi Thibault Courtoisin.

Maalit:

6. 1-0 Eden Hazard (rp)
16. 2-0 Romelu Lukaku (Dries Mertens)
18. 2-1 Dylan Bronn (Wahbi Khazri)
45+3 3-1 Lukaku (Thomas Meunier)
51. 4-1 E. Hazard (Toby Aldenweireld)
90. 5-1 Mitchy Batshuayi (Youri Tielemans)
90+3 5-2 Khazri (Hamdi Nagguez)

Kokoonpanot:

Belgia: Courtois | Vertonghen, Boyata, Alderweireld | Carrasco, Witsel, De Bruyne, Meunier | E. Hazard (68. Batshuayi), Lukaku (59. Fellaini), Mertens (86. Tielemans)

Tunisia: Ben Mustapha | Meriah, S. Ben Youssef (41. Ben Alouane), Bronn (24. Nagguez) | Sassi (59. Sliti), Skhiri, Khaoui | Badri, Khazri, F. Ben Youssef

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi