Artjom Zagidulinille toinen nollapeli kaakon kierrokselta

Lukon vieraskiertue Kaakkois-Suomeen oli täydellinen, sillä KooKoo ja SaiPa eivät saaneet maaliakaan Artjom Zagidulinin selän taakse. Lauantaina Lukko nollasi SaiPan maalein 3-0 (2-0, 0-0, 1-0).

Lukko iski ensimmäiseen kymppiin kiekon kahdesti Niclas Westerholmin selän taakse. Ensin neljän ja puolen minuutin pelin jälkeen onnistui Julius Mattila ylivoimalla. Mattilan osumasta ehti kulua viitisen minuuttia, kun Josh Kestner laukoi kiekon tolppaan ja paluukiekossa oli kärppänä paikalla Gabriel Fontaine.

– Meiltä erittäin hyvä vieraserä. Olemme panostaneet siihen, että oma pää kestää. Kai mä sitten jotain olen kesällä tehnyt, kun jo nyt menee näin hyvin, totesi Anrei Hakulinen CMorella.

Maalivahdit kestivät

Toisen erän ainoat tilastomerkinnät oli kaksi vihellettyä kahden minuutin rangaistusta SaiPalle. Lappeenrantalaisista boksissa vuorollaan istuivat Aaron Irving ja Ville Meskanen. Molemmilla joukkueilla oli pari pidempää pyöritysjaksoa hyökkäysalueella.

Linus Nyman laittoi homman pakettiin

SaiPa sai mahdollisuutensa kolmannen erän ensimmäisellä kympillä, kun Jere Karjalaiselle tuomittiin kahden minuutin rangaistus koukkaamisesta. Lukko kuitenkin selvitti tuon alivoimansa. Kuusi ja puoli minuuttia ennen erän loppua kaksikymppisen koukkaamisjäähyt tasoittuivat, kun Greg Moro ohjattiin boksiin. Moro ehti istumaan kakkostaan vain minuutin verran, kun Harri Kainulainen syötti takatolpalle ja sieltä Linus Nyman laittoi kiekon verkkoon.

Lukko pelasi erittäin hyvän viikon, sillä tämän pelin lisäksi joukkue voitti tiistaina JYPin 5-1 ja eilen perjantaina KooKoon 2-0.

– Tiesimme, että SaiPa on pelannut täällä hyviä ja aktiivisia pelejä, mutta eivät ole saaneet tulosta. Meidän pitikin iskiä juuri siihen heti alussa. Vähän tuossa toisessa erässä passivoiduimme. Emme ole puhuneetkaan tässä alussa mistään muusta kuin puolustamisesta, sillä näin kauden alussa täytyy saada perustukset kuntoon, paalutti Lukko-luotsi Marko Virtanen.

Maalit:

4.32 0-1 Julius Mattila (Harri Kainulainen, Thomas Gregoire) yv
9.50 0-2 Gabriel Fontaine (Josh Kestner, Gregoire)
55.34 0-3 Linus Nyman (Kainulainen, Otto Somppi) yv

Torjunnat:

Niclas Westerholm: 8+10+8 = 26
Artjom Zagidulin: 6+4+11 = 21

Jäähyt:

SaiPa: 5×2 min
Lukko: 1×2 min

Yleisöä:

2 249

Kierroksen muut ottelut:

HIFK – TPS 2-1 (0-0, 1-1, 1-0)
Ilves – HPK 2-3 vl (1-0, 1-2, 0-0, 0-0, 0-1)
Ratkaisija: Eetu Liukas
Jukurit – Sport 0-3 (0-1, 0-0, 0-2)
JYP – KalPa 1-4 (1-2, 0-0, 0-2)
Pelicans – Tappara 3-0 (1-0, 0-0, 2-0)
Ässät – KooKoo 1-3 (1-1, 0-0, 0-2)

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi