KalPa ratkaisi vitosen aikana

Lukko ja KalPa tarjoilivat torstaina kiekkoviihdettä Äijänsuolla.

Lukko sai torstaina vieraakseen sarjassa 12. olevan KalPan. Kuopiolaisilla on matkaa kymmenentenä olevaan KooKoohon viisi pistettä. Ottelu päättyi savolaisvoittoon maalein 5-2 (3-1, 2-1, 0-0). Ottelun kulminaatiopiste Scott Pooleylle tuomittu viiden minuutin rangaistus.

Ensimmäinen erä oli edennyt puoliväliinsä, kun Vili Saarijärvi pääsi tykittämään b-pisteiden välistä sinne kuuluisaan ylämummoon. Vajaa minuutti myöhemmin kuitenkin Aapeli Räsänen toi kuopiolaiset tasoihin. KalPa siirtyi kuskin paikalle nelisen minuuttia ennen erätaukoa, kun Elias Koponen napautti kulmalta kiekon verkkoon. Reilu minuutti ennen taukoa Lukon Scott Pooleylle tuomittiin viisiminuuttinen päähän kohdistuneesta taklauksesta. Juuso Könönen pääsi rankaisemaan Lukkoa kolmannen kerran vain 27 sekuntia ennen summeria.

Rikkonainen erä

Toista erää oli pelattu puolitoista minuuttia, kun KalPa karkasi jo kolmen maalin karkumatkalle. Maalin viimeisteli Jaakko Rissanen. Lukko kavensi erän seitsemännellä minuutilla, kun Thomas Gregoire laukoi kiekon Saarijärven esityöstä takakulmaan.

KalPa siirtyi uudelleen kolmen maalin karkumatkalle neljä ja puoli minuuttia ennen erätaukoa, kun Räsänen viimeisteli ylivoimahyökkäyksen päätteksi. Toinen erä todella rikkonainen, sillä Lukolle vihellettiin kolme kahden minuutin rangaistusta sekä vielä kaksi kymppiä. KalPalle vihelletttiin puolestaan kaksi kakkosta.

Lukon kiri jäi piippuun

Kolmannessa erässä ei nähty muuta kuin jäähyjä ja molemmille tuomittiin kaksi kaksiminuuttista sekä lisäksi Matthew Abt istui yhden kymmenminuuttisen.

– Oli upea voitto meille. Tänään oli tieto ja ymmärrys siitä, että pelin vaade nousee kahdesta edellisestä. Alussa olimme ihan jaloissa, mutta vähitellen saimme juonesta kiinni. Olen ylpeä siitä, että emme provosoituneet missään vaiheessa, paalutti KalPan päävalmentaja Tommi Miettinen.

Maalit:

10.50 1-0 Vili Saarijärvi (Linus Nyman, Julius Mattila)
11.48 1-1Aapeli Räsänen (Kim Nousiainen, Tuomas Vartiainen)
16.08 1-2 Elias Koponen (Kasperi Simontaival, Joona Riekkinen)
19.33 1-3 Juuso Könönen (Aleksi Klemetti, Saku Salmela) yv
21.33 1-4 Jaakko Rissanen (Lasse Lappalainen, Räsänen) yv
26.39 2-4 Thomas Gregoire (Saarijärvi, Mikko Petman)
35.29 2-5 Räsänen (Tuomas Kiiskinen, Könönen)

Torjunnat:

Lassi Lehtinen: 9+11+7 = 27
Eero Kilpeläinen: 5+7+9 = 21

Jäähyt:

Lukko: 5×2 min + Scott Pooley 5+20 min, Samuli Piipponen 10 min, Miska Kukkonen 10 min ja Matthew Abt 10 min
KalPa: 4×2 min

Yleisöä:

2 250 loppuunmyyty

Illan toinen ottelu:

Ilves – JYP 1-0 vl (0-0, 0-0, 0-0, 0-0, 1-0)
ratkaisija: Joni Ikonen

Teksti ja kuva: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 49

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi