Adidas hallitsee varustetoimittajana – Nikella paremmat mahdollisuudet mestaruuteen

Jalkapallon MM-kisat ovat parasta aikaa meneillään Venäjällä. Kisoihin osallistuu 32 eri maata, jokaisesta maailman maanosasta. Pelaajat, jotka pelaavat näissä 32 maajoukkueessa, tarvitsevat pelatakseen peliasun ja niille peliasuille on erilaisia toimittajia.

Kisojen ehdottomasti suurin peliasutoimittaja on Adidas, jonka talliin kuuluu kisajoukkueista 38 prosenttia. Adidaksella pelaavat muun muassa sellaiset suuruudet kuin Argentiina, Espanja ja hallitseva maailmanmestari Saksa, kuten myös isäntämaa Venäjä.

Seuraavaksi eniten MM-kisoissa käytetään Niken varusteita. Nikella pelaavat muun muassa menestyneimpiin jalkapallomaihin lukeutuva Brasilia, aina niin legendaarinen Englanti sekä myös Ranska ja Portugali. Niken talliin kisajoukkueista kuuluu 31 prosenttia. MM-kisojen ulkopuolisista joukkueista Niken talliin kuuluu myös Suomen A-maajoukkue.

Kolmas isompi toimittaja on sitten Puma, jonka alaisuuteen kuuluu neljä joukkuetta. Eurooppalaisista joukkueista Pumaa käyttää Serbia ja Sveitsi. Lisäksi Pumalla pelaavat Senegal sekä Uruguay.

New Balance toimittaa peliasut puolestaan Costa Ricalle ja Panamalle. Sitten on vielä niitä toimittajia, joiden peliasuilla pelaa ainoastaan yksi maa. Sellaisia ovat Umbro, jonka asustetta käyttää Peru. Hummelin varusteilla puolestaan pelaa Tanska, Erreà käyttää Islanti ja Uhlsportilla pelaa Tunisia.

Peliasun lisäksi varustetoimittajalta tulee joukkueelle myös kaikki muutkin tekstiilit, kuten verryttelyasut sekä vapaa-ajan asusteet. Myös faneille tehtävät paidat ovat yleisemmin nimenomaan varustetoimittajan merkkiä olevia paitoja. Jokainen näistä edellä mainituista urheiluvarustetoimittajista myy ja toimittaa myös pelipalloja sekä muita urheilutarvikkeita.

Suurin taistelu maailmanmestaruudesta käydään ehdottomasti varustemerkkien Adidas ja Nike välillä. Suurimmat mestarisuosikit ovat Adidaksen tiimistä Venäjä ja Niken tiimistä suosikeiksi voisi sanoa Brasilian, Englannin sekä Ranskan. Adidaksen tiimistä yllätysmahdollisuus on toki myös Ruotsilla.

Ottelut jatkuvat maanantai-iltana Venäjällä, kun Niken peliasussa pelaava Brasilia kohtaa Adidaksella pelaavan Meksikon. Illan ottelussa kohtaavat Adidaksella pelaava Belgia ja samaa merkkiä käyttävä Japani. Voidaan siis varmuudella sanoa, että ainakin yksi Adidas-joukkue etenee maanantaina puolivälieriin.

Jatkopaikan ovat jo Adidaksen tiimistä varmistanut Venäjä, kun taas Nikelta puolivälierissä pelaavat ainakin Ranska ja Kroatia. Pumalta puolivälieriin itsensä on kammennut Uruguay. Vielä on Uruguayn lisäksi Puma-joukkueista mukana Sveitsi, joka kohtaa tiistaina Ruotsin neljännesvälierissä.

Lähde: https://fi.unibet.com/hub/football-team-kits/fi/

Teksi: Joni Hildén

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi